Tyypillisiä uskomuksia potilailla ovat normaalius, symmetria ja ohimenevyys. Nuo käsitykset voivat olla hyväksi tai pahaksi hoito- ja paranemistapahtumasarjassa. Varsinkin niiden tullessa ongelmaksi, kutsun niitä harhoiksi. Koen, että on melkeinpä aina tärkeää keskustella näistä teemoista tai jostain noista teemoista riippuen mitkä niistä nousevat tavalla tai toisella hoitotapahtumassa esiin. Tässäpä muutama miete noihin liittyen.
Meille näytetään kuvia luurangoista ja lihaskarttoja, annetaan astelukuja ja viitearvoja, ja niinpä muodostuu käsitys ihmisestä ja miltä se näyttää. Monelle tulee yllätyksenä, että oma keho ei välttämättä olekaan ihan sellainen kuin on kuvista nähnyt, ja tuo erilaisuus on yksilöllistä eikä millään tavoin terveydelle pahaksi. Esimerkkejä on valtava määrä, mutta otetaan tavallisia kuten rangan kaarteisuuden muoto, jalkaterien orientaatio auki- tai sisäkiertoon, raajojen pituus suhteessa torsoon ja hallitseva kudostyyppi.
Ihmiset näyttävät todella erilaisilta ja rakenteellinen erilaisuus johtaa toiminnalliseen erilaisuuteen. Eri ihmisille on eri asiat helppoja tai vaikeita. Yhä uudelleen vastaanotolle tulee ihmisiä jotka ovat rikkoneet tai rikkomassa itseään tekemällä lajia joka ei yksinkertaisesti heille sovi. He yrittävät tehdä heidän yksilölliselle keholle täysin tai melkein mahdottomia asioita. Yksi selkeä esimerkki on jooga-asennot ja muutenkin joogaaminen. Jos katsotte kuvaa joogaguruista kuten Iyengarista. Sri Krishnamacharyasta tai Sharat Joisista, he ovat hinteliä ja pitkäraajaisia. Onko tämä tyypillinen intialainen kehotyyppi, en tiedä, mutta monet jooga-asanat ovat helppoja noilla mittasuhteilla varsinkin jos verrokkina on suomalainen pitkäselkäinen persjalka. Hintelyys auttaa joogaajan kehoihanteen saavuttamisessa, mutta valitettavasti me suomalaiset arktisena kansana keräämme helposti rasvaa keskivartaloomme, joten jooginen ulkonäkö ei olekaan ihan helppo saavuttaa. Yllättyisitte, jos tietäisitte kuinka paljon itsensä hajottamista tapahtuu tämänkaltaisten ideaalien jääräpäisen jahtaamisen vuoksi. Samankaltaista haitallista pyrkimistä esiintyy crossfit-piireissä, kestävyyslajeissa ja kuntosaliharjoittelussa myöskin.
Valitettavan paljon käy niin, että nähdään kuvia jostain suorituksesta ja ajatellaan sen olevan ”normaalia” normaalille keholle, ja että meillä on normaali keho jonka pitää pystyä normaaleihin asioihin. Näin ole ole! Asian tullessa esiin siten, että kipeydytään puskiessa kohti tuota oletettua normaalia, ajaudutaan osteopaatille hoitoon. Keskustelussa joka seuraa vastaanotollani kohtaan usein kyvyttömyyden nähdä oma yksilöllinen erilaisuus suhteessa omaan ihanteeseen, jonka jälkeen alkaa vastustus hyväksyä asia, jonka jälkeen alkaa sisäinen arvoristiriita ja huomattava vaikeus muuttaa toiminnan kurssia joka on näin tullut nähdyksi haitallisena.
Normaaliuden harhaan liittyy symmetrian harha. Jotenkin vähän naiivisti me kuvittelemme, että oikea ja vasen puoli kehostamme ovat samanlaisia. Tässäkin taustalla lienee kuvastot jossa on symmetrisiä kauniita ihmisiä. Puolien erilaisuuden pitäisi olla ilmiselvä meille, olemme oikea- tai vasenkätisiä, oikea- tai vasenjalkaisia ja se näkyy lihaksistossamme. Motoriikkamme on toispuoleista joka näkyy keskivartalossamme. Nämä asiat ovat lihaksiston epäsymmetrioita. Myös luisessa rakenteessa on usein synnynnäistä epäsymmetriaa joka näkyy esimerkiksi kuinka hyvin jalat liikkuvat joihinkin ääriasentoihin, tai miten ranka kiertyy tai taipuu johonkin suuntaan. Symmetrian harhaan liittyy samanlaiset ajatuskuviot kuin normaaliuden harhaan. Kuvitellaan, että jos vasen jalka voi tehdä jotain, oikean pitää pystyä siihen samaan tai, että rangan pitää liikkua symmetrisesti joka suuntaan. On yksinkertaisesti tyhmää ja ihan tarpeetonta puskea vastoin jotain luonnollista liikerajoitusta ja siten satuttaa itseään.
Kolmantena on ohimenevyyden harha. Tämä ajatus on moniulotteinen juttu, jonka pidän pääasiassa tosi hyvänä ja tarpeellisena ajatustapana. Ihmiset ovat useimmiten hyvin optimistisia ja ajattelevat vaivojensa menevät ohi ajan kanssa. Näin usein käykin. Keho on vahva ja usko kehon omaan sisäiseen voimaan on voimaannuttava ja energisoiva asia joka vahvistaa terveyttämme. Ongelma syntyy kun ilmaantuu tilanne jossa jokin vaiva ei menekään pois itsestään ajan kanssa. Syynä voi olla ikääntyminen ja alentunut paranemiskyky tai jokin uudenlainen vamma joka ylittää kehon kyvyn parantua itsestään. Näissä tilanteissa odottaminen ja uskominen ei olekaan enää järkevä toimintatapa. Aika usein kohtaan potilaita jotka ovat odottaneet liian kauan, tai paljon liian kauan ennenkuin päätyvät hoitoon. Ensimmäisen pysyvän vaivan osalta tämä on täysin ymmärrettävää, sillä usko asioiden ohimenevyyteen on ollut aina paikkansapitävä ja asiat ovat menneet ohi. Usein ensimmäinen pysyvä ja kroonistumista kohti menevä vaiva saadaan hoitojen ja jumpan yhteistyöllä poistumaan ja olo taipuu takaisin hyväksi. Mutta yllättävän paljon eteen tulee tilanteita, joissa vaiva on ollut päällä pitkään, poistunut hoidoilla hetkeksi, tullut taas ja jotenkin lääkitty pois, ja se on taas tullut päälle, mutta silti on oltu kotona jopa vuosia kipujen kanssa odottelemassa ohimenoa. Silloin käytös on hyvin epäloogista ja tämän epäloogisen suhtautumisen murtaminen on melkoinen työ ja keskeinen osa hoidon onnistumista. Vain suhtautumalla eri tavalla kuin ennen, eriluonteisella vakavuudella ja pitkäjänteisyydellä, ja taloudellisella panostuksella tulosta voi syntyä.
Tässäpä mietteitä. Harhoja on muitakin ja juttua olisi ollut enemmänkin, mutta tämä avauksena tähän teemaan.